Olemme onnistuneesti selviytyneet edellisestä täysin erilaisesta vuodesta. Maaliskuussa etänä toteutettu vuosikokous (29.3.2021) valitsi MQ-klubin nykyisen hallituksen poikkeuksellisesti ylimääräiselle kaudelle. Ensi vuoden alussa erovuorossa hallituksesta tulevat olemaan minun lisäksi Hanne Laitinen ja Elina Mäkinen. Vuosikokous valitsi allekirjoittaneen MQ-klubin hallituksen puheenjohtajaksi ja Hanne Laitinen, Elina Mäkinen, Heli Paalamo, Katriina Schrey-Niemenmaa ja Katja Toivonen jatkavat hallituksessa vanhoina jäseninä. Hallitus järjestäytyi heti vuosikokouksen jälkeen ja sopi vastuiden jaosta seuraavasti: varapuheenjohtajana jatkaa Katriina Schrey-Niemenmaa ja rahastonhoitajana Toni Nummi. Yhdistyksen sihteerin tehtävässä toimii Petri Sipilä.
Hallitus on sopinut jo etänä toteutettavat klubi-illat huhti- ja toukokuulle. Syksyllä toteuttavista klubi-illoista hallitus päättää kevään kokouksissaan. Tällä hetkellä seuraamme koronatilanteen kehittymistä ennen kuin päätämme MQ-klubin mahdollisesti lähitapaamisina toteuttavista tilaisuuksista tälle vuodelle. Se voidaan jo kuitenkin ennustaa, että perinteisesti kesäkuussa järjestetyt kesäsenssit siirtyvät myöhemmäksi. Toiveissa olisi päästä tapaamaan kasvokkain, kun koronatilanne mahdollistaa sen.
Vuosi 2020 osoitti, että etäyhteyksillä toteutetut tilaisuudet ovat toimiva ratkaisu nykytilanteeseen ja klubin toiminnan jatkoon. Etäyhteyksiä seminaareista ja klubi-illoista jatketaan aktiivisesti siis edelleen. Tällä hetkellä muistisääntönä on, että klubi-illat toteutetaan kuukauden viimeisenä maanantaina.
Toivotan MQ-klubin jäsenistölle aurinkoista kevättä ja mahdollisimman koronavapaan kesän odotusta!
Ystävällisin terveisin,
Virpi Kemi
MQ klubin hallituksen puheenjohtaja
email: virpike150@gmail.com
puh. 0408410364